sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kohtuullisen ja kohtuuttoman rajapinnassa


Mikä on normaalia käytöstä? Mikä puolestaan epänormaalia?  Missä menee raja ja kuka sen määrittelee? Milloin on ylitetty se piste, jossa asiat muuttanut epämiellyttäviksi ja kohtuuttomiksi? Muuan muassa näitä pohtii Teatteri Takomon Kauheat lapset. Teoksen on kirjoittanut ja ohjannut Anna Viitala. Näytelmä käsittelee erityisesti lasten ja vanhempien suhdetta ja sitä, onko mahdollista nähdä se piste, missä lapset lakkaavat olemasta lapsia.

Näytelmä pohjaa löyhästi Jean Cocteuan vuonna 1929 ilmestyneeseen romaaniin Les Enfants Terribles (suom. Kauhukakarat) Juonellista käsikirjoitusta Viitala ei ole pyrkinytkään tekemään, vaan näyttämöllä nähdään joukko temaattisesti toisiinsa nivoutuvia kohtauksia. Kuten romaanissa, käydään näytelmässäkin eräänlaista peliä siitä, kuinka paljon toista voi esimerkiksi ärsyttää. Missä kohden kohtuullisuuden raja ylittyy?

Alkupuolella kaksi, psykiatrisessa hoidossa olevaa ja aikuisuuden rajoja kolkuttelevaa teiniä (Laura Malmivaara ja Armi Toivanen) pohtivat tekemisiään. He myös päättävät olla kertomatta aikuisille yhtään mitään merkittävää. Onko kypsän aikuisen merkki siinä, että ymmärtää tekojensa seuraukset?

Yksi mainioimmista kohtauksista nähdään, kun lähes neuroottinen ja perhe-elämän väsyttämä työpari (Laura Malmivaara ja Jarkko Niemi) sanailee toisilleen ja muuan muassa rakentelee karttoja aiemmista seksisuhteistaan. Kuinka lapsellista aikuisen käytös voikaan olla... Toista osataan tahallaa ärsyttää ja tökitään tietoisesti siihen kohtaan, minkä tiedetään olevan toiselle kipeä.

Teatteri Takomo, Kauheat lapset. Valokuva: Noora Isoeskeli.

Toisella puoliajalla teoksen rytmi ja intensiteetti paranevat. Armi Toivasen ja Jarkko Niemen äiti ja poika -kohtauksessa on jopa dekkarimaista Film noir -tunnelmaa. Toivasen näyttelijäntyö ja replikointi ovat erittäin luontevan oloisia ja jollakin tavalla ilmavia. Niemen tulkinta 53-vuotiaasta pojasta vaikuttaa tukahtuneen neuroottiselta.

Keskeinen tunnelman luoja näytelmässä on myös Markus Lindénin äänisuunnittelu, joka tuo kohtauksiin omanlaistaan, jännitteistä ja välillä uhkaavankin kuuloista äänimaailmaa. Ada Halosen valosuunnittelu ja lavastus, jossa hänellä on ollut mukana lapsiassistentteja piirtämässä muuten mustan näyttämötilan seinille värikkäitä piirroksia, luovat tilaan värikästä kontrastia pimeälle ja mustalle.

Näytelmä pohtii lapsuuden rajoja ja myös sitä, kuinka hyvin toisen ihmisen lopulta voi tuntea. Tunteeko lopulta vanhempikaan lastaan, vaikka tämä hänen "verta ja lihaa" onkin? Teatteri Takomon Kauheat lapset etsii vastauksia, mutta ei työnnä vastauksia katsojille tarjottimella, vaan jättää heille pohdittavaa esityksen jälkeenkin.

Teatteri Takomo – Kauheat lapset.
Kantaesitys 15.2.2017. Esityksiä 19.3.2017 asti. Näytelmän kotisivu.


Ohjaus ja käsikirjoitus: Anna Viitala
Lavastus ja valosuunnittelu: Ada Halonen
Äänisuunnittelu: Markus Lindén
Näyttelijät: Laura Malmivaara, Jarkko Niemi, Armi Toivanen ja Sohvi Roininen (Teak)
Tuottaja: Maria Junno
Tuotanto: Kuules tyttö -työryhmä & Teatteri Takomo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti