keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Rasismia ja fasismia vastaan



Ylioppilasteatteri onnistuu vaativassa tehtävässään. Ikonisesta, vuonna 1966 suoraan kulttimaineeseen pongahtaneesta Lapualaisoopperasta on Mustikkamaalle toteutettu toimiva ja nykyaikaan päivitetty versio.  Lapualaisooppera 2016 tuo näyttämölle tulkinnan, jossa Arvo Salon alkuperäiskäsikirjoituksen tematiikka, 1930-luvun tapahtumat ja nyky-yhteiskunnan poliittinen tilanne kättelevät.

Näytelmä ottaa kantaa nyky-yhteiskuntaamme ja sen poliittiseen keskusteluun vahvalla ja omaehtoisella äänellä, aivan kuten 50 vuoden takainen alkuperäisversiokin. Tekijät tuovat rohkeasti, selkeästi ja aristelematta näkemyksensä ja ajatuksensa lavalle – kaartelematta ja mitään peittelemättä. Näkökulma on selkeän humaani, sodan- ja äärioikeiston vastainen ja väkivallattomuutta korostava.

Sirpa Riuttalan ohjaama Lapualaisooppera 2016 kertoo tarinaa nyky-Suomesta. Se on kuvaus ajastamme, eikä tietysti näin voi vielä olla samanlainen historiallinen analyysi kokonaisesta ajanjaksosta kuin alkuperäinen teos aikoinaan oli. 50 vuotta sitten käsiteltiin suomalaista fasismia, Lapuan liikettä ja IKL:n toimintaa. Vuoden 2016 Lapualaisoopperan pääteemana on suomalainen rasismi.

Ylioppilasteatteri, Lapualaisooppera 2016. Valokuva Mitro Härkönen.

Riuttalan ohjaus on vahvaa poliittista musiikkiteatteria. Parhaimmillaan Kaj Chydeniuksen alkuperäiset sävellykset pääsevät tulkinnassa oikeuksiinsa vahvoissa ja näkemyksellisissä kuorokohtauksissa, joissa koko näyttelijäryhmä osoittaa vahvaa laulullista osaamista. Näytelmän keskeisissä rooleissa on kaksoismiehitys. Ensi-illassa esiintyjistä laulullisesti vakuutti erityisesti Inkeri Hyvönen Lyytin roolissa. Hänen vahva äänensä sopii hyvin ihmisoikeustaistelijan altruistiseen rooliin peräänantamattomana heikompien oikeuksien vakaumuksellisena puolustajana. Toinen laulullisesti komea tulkinta on Wenla Reimaluodon esittämä Hurja Hilja, jonka esikuvana on toiminut IKL:n ainoa naiskansanedustaja Hilja Riipinen. Reimaluoto onnistuu saamaan hahmoonsa myös sopivanlaista uhoa ja tuo esille myös Hurja Hiljan vaikutuksen Vihtori Kosolaan.

Axel Laurénin Vihtori Kosola on Riuttalan tulkinnassa tehty rokkikukkomaiseksi yleisönvillitsijäksi. Laurén vakuuttaa tulkinnassaan ja tuo lavalle sen, miten demagogi saa kannattajiensa päät sekaisin. Osin Riuttala on ohjauksessaan onnistunut tuomaan näyttämölle historiallisen Vihtori Kosolan ristiriitaisuuden ja muuan muassa hänen vaimonsa Elinin (Noora Hietanen) vankkumattoman tuen miehelleen, mutta jäin kaipaamaan kuitenkin myös muita puolia Kosolan rosoisesta ja ristiriitaisesta hahmosta.

Lapualaisooppera 2016 -esityksen musiikista vastaa mainio viiden hengen bändi. Timo Metsäpeura on sovittanut musiikin hyvin teoksen rytmiin ja näyttelijöiden lauluun istuvaksi. Metateatterin tasoja esitykseen tuovat mainiot sitä kommentoivat ja arvioivat neljä Ilmansuuntaa (Amy Burgess, Ida Martela, Minea Lång ja Otto Rokka). Muutamat teoksen näyttelijät tuovat esille myös oman monikulttuurisen taustansa tai juurensa poliittisesti erimaata olevien isän ja äidin puolen sukujen lapsina.



Ylioppilasteatteri, Lapualaisooppera 2016. Valokuva Mitro Härkönen.

Helena Okkosen ja Aino Simolan lavastuksen parasta antia ovat näyttämölle tuon tuosta pärähtävä, lommoilla oleva muilutuskosla karvanoppineen ja näyttämöllä usein nähtävät, eriväriset ilmapallot kuvaamassa sinisiä, mustia, punavihreitä tai mikä minkäkin värisiä kuplia. Teos onnistuu myös hyödyntämään Mustikkamaan näyttämön takana avautuvaa suomalaista metsää.

Ylioppilasteatterin alkuperäisversio oli sensaatio, paljon keskustelua ja kritiikkiä herättänyt teos. Se toi kriittiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun 1930-luvun tapahtumat: Lapuan-liikkeen muilutukset ja murhat sekä IKL:n toiminnan. Riuttalan ohjauksen ansioihin kuuluu ehdottomasti se, että se tekee näkyväksi sekä Lapuan-liikkeen että nykyisten äärioikeistolaisten liikkeiden kulisseissa toimivat varsinaiset ideologit ja toisaalta manipuloinnille ja kiihotukselle alttiit, alemman tason toimijat. Reetta Koskinen Muiluna ja Ville Hilska Vähätalona onnistuvat tuomaan näyttämölle kaikessa traagisuudessaan mainiot karikatyyrit äärijärjestöjen reppanan uhmakkaista ruohonjuuritason toimijoista.

Ylioppilasteatteri otti suuren haasteen lähtiessään sovittamaan näyttämölle uutta päivitystä kulttiesityksestä. Ylioppilasteatterin Lapualaisooppera 2016 on puhutteleva ja ajatuksia herättävä sekä nyky-yhteiskuntaa reippaalla ja oivaltavalla otteella rusikoiva teos. Se on toki onnistunut päivitys, mutta myös itsessään uutta ja vahvaa poliittista musiikkiteatteria, joka puhuttelee katsojaansa vahvasti.

Ylioppilasteatteri: Lapualaisooppera 2016
Ensi-ilta Mustikkamaan kesäteatterissa 9.7.2016.
Esityksiä 20.8.2016 asti. Näytelmän kotisivu.

Ohjaus: Sirpa Riuttala
Alkuperäisteksti: Arvo Salo
Sävellys: Kaj Chydenius
Käsikirjoitus: Milla Kuikka, Liila Jokelin, Jussi Lankoski, Sirpa Riuttala
Ohjaajan assistentti: Pauli Patinen
Apulaisohjaaja: Milla Kuikka
Lavastus: Helena Okkonen, Aino Simola
Pukusuunnittelu: Elisa Avikainen
Valosuunnittelu: Valtteri Halonen
Tuotanto: Heidi Yli-Yrjänäinen

Näyttämöllä: Johanna Ahonen, Miro Apostolakis, Amy Burgess, Noora Hietanen, Ville Hilska, Inkeri Hyvönen, Veikka Kalavainen, Niina Karppinen, Reetta Koskinen, Juho Kuusamo, Inna Lampinen, Mikko Laine, Axel Laurén, Minea Lång, Tuukka Leijavuori, Perttu Lähdesmäki, Ida Martela, Tommi Moilanen, Saku Nurmiranta, Vili Orava, Otto Pilli, Judith Regwan, Wenla Reimaluoto, Aliisa Rinne, Otto Rokka, Hilkka Saarela, Sofia Smeds

Bändi:
Rummut Ilmo Korhonen
Basso Sasu Koskinen
Koskettimet Joonas Vainiola
Viulu ja elektroniikka Sampo Korrensalo

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Ystävyydestä


Kuka saa arvioida taidetta? Onko lääkärillä, insinöörillä tai myyntimiehellä ylipäänsä edes oikeutta siihen? Teatteri Helsingin ”Taide” pohtii taiteen arvoa ja sitä, kuka voi siitä jotain sanoa. Ennen kaikkea ”Taide” on kuitenkin näytelmä ystävyydestä.

Ranskalaisen Yasmina Rezan käsikirjoittama ”Taide” oli 90-luvun puolivälin hittinäytelmä, jota esitettiin useilla näyttämöillä Suomessakin. Jari Ålander on ohjannut tästä kolmen ystävyksen ja yhden täysin valkoisen taulun tarinasta uuden tulkinnan Helsingin Tervasaareen.

Ålanderin tulkinta pohtii, mitä ja miten me näemme ja katsomme taidetta. Kenen katse ja tulkinta voisi olla se objektiivinen arvio? Vai voiko ylipäänsä kukaan katsoa taidetta objektiivisesti? Kun taiteen arvioimiseen liitetään hinta ja se, onko taiteilija tunnettu vai ei, ollaan jo väärillä vesillä. Ollaanko? Onhan taide aina myös sijoitus.

Ihotautilääkärinä toimiva Serge (Timo Mann) hankkii modernin, täysin valkoisen taulun ja on maksanut siitä maltaita. Ensimmäisenä hän esittelee tauluhankintansa ystävälleen Marcille (Sami Lanki). Marc haukkuu teoksen ja kertoo asiasta myös ystävyksistä kolmannelle, Yvanille (Petteri Pennilä). Tästä lähtee liikkeelle kolmen ystävän kinastelu valkoisen taulun taiteellisesta arvosta, mutta tarkasteluun nouseekin lopulta itse ystävyys. Ystävyys, jossa alussa ollaan normaalin kohteliaita, mutta loppua kohti meno muuttuu jopa julmaksi. Sanan säilällä sivallellaan niin, että todella sattuu.
Teatteri Helsinki. "Taide". Valokuva Tiina Takala.

Sergen, Marcin ja Yvanin voi hyvin kuvitella hyviksi ystäviksi, sen verran aidon oloista säröä ja toisaalta hyvään ystävyyteen kuuluvaa luottamusta ja suorapuheisuutta näyttelijäkolmikko on hahmoihinsa saanut. Mann onnistuu rakentamaan Sergestä jupahtavan ja snobistisenkin taiteenkeräilijän, jolle Marc-ystävä voi sanoa suorat sanat taidehankinnasta.

Kolmikko laukoo toisilleen aikamoisia totuuksia. Täräytetään totuus itse kunkin persoonasta tai sanotaan suorat sanat läheisistä, mikä ei ihan aina ole sellaista kuultavaa, jonka voi sulattaa tuosta vain. Kuinka paljon ystävää, hänen persoonaansa ja hänen lähipiiriään voi arvostella niin, että ystävyys vielä säilyy? Entäpä kun ei pidä ystävän puolisosta? Sanotaanko se ystävälle suoraan päin naamaa vai ollaanko vain hiljaa?

Petteri Pennilän Yvan-hahmon monologi hääkutsukortin tiimoilta on hykerryttävä. Se on varmasti monelle katsojalle aikamoisen todentuntuinen tarina oman perheen ja suvun sisäisestä dynamiikasta. Pennilä onnistuu kolmikosta parhaiten komedian vaatimassa fyysisessä ilmaisussa, jopa ihailtavan vähäeleisesti. Mann ja Lanki eivät yllä Ålanderin ohjauksessa ihan samaan rytmiin, jolla Pennilä onnistuu tuomaan tulkintaansa Yvanina annoksen kepeyttä ja aitoutta.

Kirsi Kuneliuksen lavastus on varsin niukka, askeettinenkin, mutta antaa näin hyvin tilaa tekstille kuulua ja näyttelijöiden ilmaisulle näkyä. Lavastus sulautuu harmaan ja ruskean sävyissä paljolti myös Tervasaaren kesäteatterin katsomon harmaan kiven sävyihin ja hakee harmaudesta myös kontrastin siihen valkoiseen. Tauluja seinällä vaihtamalla pyritään luomaan kuvaa siitä, kenen luona kulloinkin ollaan. Teatteri Helsingin tulkinnassa se jää kuitenkin hieman vaillinaiseksi ja päälle liimatun oloiseksi.

Teatteri Helsingin ”Taide” on komedia kolmen miehen ystävyydestä ja toveruudesta, heidän keskinäistä suhteistaan silloin kun ystävyys kriisiytyy ja tulehtuu. Siitäkin selvitään eteenpäin ja yhä ystävinä. Mitä kaikkea kestää hyvä ystävyys?


Teatteri Helsinki "Taide" - komedia ystävyydestä.
Ensi-ilta 30.6.2016. Esityksiä 27.8.2016 asti. Näytelmän kotisivu


Kirjoittanut: Yasmina Reza
Suomennos; Arto af Hällström ja Inkeri Kivirikko
Ohjaus: Jari Ålander
Rooleissa: Sami Lanki, Timo Mann ja Petteri Pennilä
Lavastus ja puvustus: Kirsi Kunelius