tiistai 24. lokakuuta 2017

Hurja ja hurmaava Mestari ja Margarita


Itse Pimeyden Ruhtinas joukkioineen ilmestyy kuin tyhjästä Kansallisteatterin Willensaunaan ja siellä alkaakin pian tapahtua varsin kummia. Maagiset tapahtumat Moskovassa hämmentävät kaupunkilaisia ja vyöryvät eteenpäin pirullisella vauhdilla. Saatana, Monsieur Woland (Marc Gassot) ja hänen taustavoimansa vampyyri Hella (Maria Kuusiluoma) ja Begemot-kissa (Juha Varis) saavat Moskovan sekaisin teoillaan.

Jo ensi metreillä on selvää, että nyt ollaan hyvän teatterin äärellä. Näyttämöllä nähdään teatterin taikaa, suorastaan mustaa magiaa. On puhuva kissa, Moskovan taivaalla lennetään ja raitiovaunu tekee sutjakan u-käännöksen!

1900-luvun neuvostoajan ehdottomiin klassikoihin kuuluva Mihail Bulgakovin rikas ja monitulkintainen Mestari ja Margarita (romaanisuomennos Saatana saapuu Moskovaan) nähdään nyt Kansallisteatterissa rytmiltään vetävänä ja onnistuneena tulkintana. Sen on dramatisoinut ja ohjannut Anne Rautiainen ja näytelmäversion dramaturgina on toiminut myös Ewa Buchwald. Rautiainen yhdistää tulkintaansa klassikosta myös nukketeatteria. Näytelmän lavastuksen, nuket ja pukusuunnittelun on tehnyt Janne Siltavuori.

Mestari ja Margarita on sen verran monisyinen kudelma, että sen tulkintayritykset jäävät väistämättä joltain osin ohuiksi. Se on teos, joka kannatta ehdottomasti itse nähdä ja lukea. Tulkintoja löytyy varmasti yhtä monta kuin katsojia ja lukijoita. Minkäänlaiseen tyhjentävään tulkintaa Rautiainenkaan ei tietysti pyri, mutta hän on nostanut keskiöön mielenkiintoisia näkökulmia klassikkoon ja saa teoksen elämään näyttämöllä. Rautiaisen ohjaus on rytmillisesti tehokas.

Romaanin rakenne on varsin mutkikas, mutta dramaturgia onnistuu tiivistämään näyttämölle keskeisen. Tietysti rajauksiakin on ollut pakko tehdä. Alkuperäisteoksessa on kolme keskeistä päälinjaa ja nämä Rautiainen on säilyttänyt myös näyttämöversiossaan. Ensinnäkin on ironinen neuvostoyhteiskuntaa ruotiva Saatanan vierailu Moskovassa, joka Kansallisteatterin tulkinnassa saa mainion hullunkurisia ja ilveileviä piirteitä.

Suomen Kansallisteatteri – Mestari ja Margarita. Valokuva: Tuomo Manninen.

Miksi Saatana on tullut Moskovaan? Ei katsomaan niinkään sitä, miten kaupunki ja sen asukkaat ovat ulkoisesti muuttuneet vaan miten he ovat muuttuneet sisäisesti. Monsieur Woland saa hurjia aikaan ja jahtaa joukkioineen huijareita, valehtelijoita ja pettureita. Heitähän Moskovassa näyttää riittävän. Esitys nostaa esiin ja ironisoi monia nuoren neuvostoyhteiskunnan ongelmia kuten asuntopulaa ja ulkomaan valuutan hallussapitoa ja loputonta keinottelua näillä. Pimeyden voimat saavat ihmisiä katoamaan ja he saattavat tuosta vain kulkeutua aivan toiselle puolelle maata. Historiasta tiedämme, että juuri tätä Neuvostoliitossa tapahtuikin.

Pimeyden Ruhtinas on kuin moskovalaisten peili. Bulgakov varmastikin myös näki ja tiesi tarkalleen, mitä 1920- ja 1930 -lukujen Neuvostoliitossa tapahtui ja sen, miten totalitarismi ei perustunut totuuteen, vaan täydelliseen illuusioon. ”Valhetta alusta loppuun” – kuten Saatana toteaa Begemot-kissan puuhista.

Toinen tarinan taso löytyy Jerusalemin tapahtumista, Pontius Pilatuksen (Juhani Laitala) pohtiessa tekojaan ja syyllisyyttään filosofi Jesuan (Ilja Peltonen) kuoleman johdosta. Rautiaisen ohjauksessa välittyy hyvin empaattinen ote Pilatuksen pohdintoihin ja hahmoon. Repliikki ”Pelkuruus on kuolemansynneistä suurin” tiivistää hyvin hänen traagisia mietteitään omasta pelkuruudestaan. Bulgakov kuvasi historialliset tapahtumat hyvin realistisesti, niin Rautiaisen ohjauskin. Tästä rakentuukin teoksen oivallisen ironinen rinnastus fantasian ja realismin välillä.

Näytelmän kolmannen keskeisen osan muodostaa Mestarin (Ilja Peltonen) ja Margaritan (Annika Poijärvi) runollisen kaunis rakkaustarina. Mestari on tuskaisessa kirjoittamisprosessissaan rakentamassa teosta juuri Pontius Pilatuksesta. Kirjailija joutuu jo teoksensa käsikirjoituksen vuoksi vaikeuksiin ja lopulta moskovalaiseen mielisairaalaan, jonne myös näytelmän alussa Saatanan kohdannut runoilija Ivan Nikolajevitŝ on päätynyt. Näin lavalla nähdään sekä Saatanan että Jeesuksen vuoksi sairaalassa toipuvia. Mainiosti Janne Siltavuoren lavastuksen sairaalasänkyjen päädyt asettuvat vastakkain. Katsojan mieli alkaa pohtia hyvän ja pahan yhtäaikaista olemassa oloa. Näytelmän Mestari, kuten itse Bulgakovkin, päätyy polttamaan käsikirjoituksensa.


Suomen Kansallisteatteri – Mestari ja Margarita. Valokuva: Tuomo Manninen.

Pietu Pietiläisen
valo- ja videosuunnittelu rakentaa kokonaisia maailmoja Willensaunan intiimiin tilaan. Hän hyödyntää pimeyttä niin, että välillä hahmot ilmestyvät todellakin tyhjästä. Välillä yksi valospotti riittää ja löytää hahmonsa. Loppupuolen takaa-ajo kohtauksen taskulamppujen valokeilat risteilevät lavalla ja katsomossa suloisen kurittomasti.

Marc Gassotin Woland on herrasmiesmäinen viileyden ja synkeyden perikuva. Piruilu ja kujeilu välittyvät hyvin Gassotin rakentamasta Saatanasta. Hän saa hahmoonsa myös näytelmän ironiaa siitä oikeudenmukaisuudesta, jota Bulgakov on Saatanan hahmoon kirjoittanut. Maria Kuusiluoman Hella-vampyyri nauraa kätkättää pirullisella ja ilkikurisella äänellä, kun hän muun joukkion mukana on tekemässä yliluonnollisia taikojaan. Kuusiluoman Hella on sopivan burleski hahmo. Juha Variksen Begemont on kissamaisen ovela ja sopivasti kiero.

Kansallisteatterin Mestari ja Margarita jää mieleen ja kotimatkalla pimeässä syysillassa näytelmän teemat tulvivat mielessä. Toisaalta gogolmainen satiiri ja toisaalta Bulgakovin myötätunto ihmiskuntaa kohtaan nousevat tulkinnassa päällimmäisiksi. Tuo yhdistettynä tarinan upeaan mielikuvituksellisuuteen ja onnistuneeseen tulkintaan takaavat teatterinautinnon.

Mihail Bulgakov – Mestari ja Margarita
Ensi-ilta Kansallisteatterin Willensaunassa 6.9.2017

Rooleissa: Marc Gassot, Maria Kuusiluoma, Juhani Laitala, Ilja Peltonen, Annika Poijärvi ja Juha Varis
Ohjaus ja dramatisointi: Anne Rautiainen
Suomennos: Ulla-Liisa Heino
Lavastus, nuket ja pukusuunnittelu: Janne Siltavuori
Valo- ja videosuunnittelu: Pietu Pietiäinen
Äänisuunnittelu: Jani Peltola
Koreografia: Sonya Lindfors
Naamioinnin suunnittelu: Krista Karppinen
Dramaturgi: Eva Buchwald


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti